maanantai 30. maaliskuuta 2015

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Veteraanijuhla Suomelassa.
Kunniavieraina veteraanit sekä Suomen suurlähettiläs Roberto Tanzi-Albi
Tarjolla oli tietenkin itseleivottuja karjalanpiirakoita!
Ronda on myös tunnettu Espanjan vanhimmasta härkätaisteluareenasta.


Ronda sijaitsee Andalusian vuoristoaleen keskellä, eteläisessä Espanjassa. Ronda on jyrkänteen päälle rakennettu kaupunki, josta avautuvat uskomattomat näkymät ympäröivään vuoristoon.
Salsaa oppimassa!
Harjoittelija Hanna näytti askelkuviot.

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Nyt olen ollut täällä kohta viikon ja aika on mennyt tosi nopeasti.
Viikkoon on mahtunut keppijumpan ohjaamista, karaoken laulamista( ensimmäistä kertaa 
elämässäni) 😄.
Sekä hoitojen antamista kuten jalkahoitoja ja niska- selkä- hartiahierontaa.

Olen myös ollut asiakkaan luona kotona ja avustanut kotitöissä sekä seurustellut hänen kanssaan.
Tein hänelle kuntoutussuunnitelman ja tarkoituksena yleiskunnon kohottaminen sekä lihasvoiman kasvattaminen. 

Kaikki ihmiset täällä ovat todella mukavia ja ystävällisiä. Niin työntekijät kuin asiakkaat!

Hopeasepät työssään!




keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Fuengirola sijaitsee noin 30 kilometriä Malagasta lounaaseen, manner Espanjassa. 
Kaupungin asukasluku on noin 60.000, mutta se monikertaistuu kesäkuukausina.
Fuengirola on suosittu kohde suomalaisten keskuudessa ja siellä asuu myös pysyvästi paljon suomalaisia.

Työssäoppimispaikkani on Suomela, Asociacion Finlandesa Suomela. Suomela on Aurinkorannikolla suomalaisille perustettu oma jäsenyhdistys. Se järjestää jäsenilleen monipuolista toimintaa, josta osoituksena on noin 30 harrastuspiiriä.
Olen Heidi Terttunen lähihoitajaopiskelija aikuiskoulutuksessa, Amiedussa.
Saavuin eilen 3.3. tänne Malagaan tai tarkemmin Fuengirolaan työssäoppimisjaksolle
viideksi viikoksi.